tiistai 26. toukokuuta 2015

Lähtövalmennus

Suuntaan Australiaan siis Exploriuksen kautta, ja lauantaina expo järjesti yhden valmennustilaisuuden. Valmennus kesti koko päivän, ja kävimme kaikkea mahdollista vaihtoon liittyvää tilaisuudessa läpi.
Aamu aloitettiin avaamalla kirjekuoret aamukahvien merkeissä. Kuorissa oli meidän kaikkien omiin maihin liittyvää infoa, ja yleisiä ohjeita vaihto-oppilasvuodelle. Aamukahveilta siirryttiin auditorioon, jossa Exploriuksen väki esittäytyi sekä esitteli järjestön toimintaa. He kertoivat perheiseen sijoitusprosessista, koti-ikävän tunteesta ja selättämisestä ja jne..

Iltapäivällä siirryimme pienryhmiin, jossa oli samaan maahan lähtiöitä. Meidän ryhmässä oli Australian lisäksi Uusi-Seelanti. Näissä ryhmissä käytiin läpi tarkemmin omaan maahan liittyviä seikkoja. Meillä puhuttiin paljon koulupuvuista, netin käytöstä, koulunkäynnistä ja monista muista aiheista. Tässä pienryhmässä oli mukana palanneita vaihtareita eli "returnereita". Oli kiva kuulla heidän kokemuksistaan, koska heillä on parhaat tiedot asioista.

Oli kivaa käydä kuuntelemassa vaihtoon liittyviä juttuja ja tavata muita mun kanssa lähtijöitä. Onhan se oikeesti aika järkevää tutustua muihin ennen matkaa, kun sit kaikki on lentokentällä ihan jännityksissä, nii ei uskalla puhua muille. Nyt ilmapiiri on paljon rennompi ja on helppo lähtee matkaan.

Lauantaina tää kaikki alkoi realisoitumaan. Pikkuhiljaa jännitys alkaa hiipimään kohti mua, mutta onneks hyvällä tavalla. Monta asiaa pitää vielä hoitaa, mutta odotan matkaa jo todella malttamattomana! Toivottavasti perhe kuitenkin löytyy ennen matkaa, koska se on tällä hetkellä suurin stressin aihe ;) mutta eiköhän se siitä!

<3 Airi

lauantai 2. toukokuuta 2015

Suuntana Australia

Hei! Olen lukiolaistyttö, joka suuntaa heinäkuussa maapallon toiselle puolelle, Australiaan. Tarkkaa paikkaa ei ole vielä tiedossa, joten aika jännityksissä täällä ollaan.

Vaihtoon lähtö on ollut pitkään unelmani ja olen toivonut voivani totetuttaa sen jonakin päivänä. Isäni on ollut vaihdossa, ja hänellä on todella hyviä kokemuksia siitä. Kävimme jopa tapaamassa hänen host-perhettä Jenkeissä ja hekin kävivät täällä Suomessa. Isän kokemuksetja oma kiinnostus eri kulttureita kohtaan saivat minut hakemaan vaihtariksi ja nyt se lähtö on todella lähellä. Fiilikset ovat uskomattomat. Ei tätä vielä oikeen todeksi otakaan.

Kaikki kävi itselläni niin nopeasti. Olin jättänyt hakemisen viime tipaan, koska rakas harrastukseni vei paljon aikaa ja en tiennyt haluanko lähteä juuri nyt. Olin kuitenkin hakenut United World Collage stipendi-ohjelmaan ja lopulta sieltä tuli hylkäävä vastaus. Sen innoittamana älysin, että minun on pakko päästä jotenkin muuten opiskelemaan ulkomaille. Olin valmistautunut lähtemään vasta lukion toisen vuoden jälkeen, mutta selatessani eri vaihto-oppilasjärestöjen sivuja huomasin Exploriuksen hakevan viimeisiä opiskelijoita kesän Australian lähtöön. Niin laitoin hakemuksen sisään helmikuun lopussa. Viikossa sain kuulla pääsystäni ohjelmaan mukaan vieläpä syntymäpäivänäni, ja siinä sitä sitten olitiin. Paras synttäriyllätys ikinä! :) Niin alkoi hakupaketin täyttö heti pikimmiten. Sain täyttöaikaa 10 päivää, vaikka yleensä siihen käytetään aikaa noin yksi kuukausi. Äkkiä lääkäriin ja rokotuksiin. Siitä selvittiin kuitenkin kunnialla ja jopa etuajassa.

Nyt vain odotellaan. Toivottavasti informaatiota tulee ennen lähtöpäivää ;)

<3 Airi