maanantai 20. heinäkuuta 2015

Elämää uudessa kodissa

Moikka!

Lupailinkin viimeksi kirjoitella elämästä täällä uudessa kodissa. Olen ollut host-familyni luona nyt viikon ja kaksi päivää. Aika on mennyt todella nopeasti ja huomenna olisi tarkoitus aloittaa koulu. Olen nukkunut ihan mielettömän paljon. Huomaa selkeästi, että vieraan kielen puhuminen väsyttää. Koulun alkamisessa vähän pelottaakin se, että miten jaksan. Taitaa päikkärit taitaa olla melkeimpä välttämättömät :)

Olen tavannut paljon perheen tuttavia ja sukulaisia. Monessa tapaamisessa ja yksillä baby showereillakin on tultu käytyä. Ihan mahtavia ihmisiä olen tässä siis päässyt tapaamaan, ja kemiat perheen kanssa toimii. Iloisempi en voisi olla.

Fremantle
Fremantle 
Hillary
Ollaam myös kierrelty ympäri Perthiä. Käyty esimerkiksi Fremantlessä, joka on Perthin satamaalue. Sinne täytyy mennä vielä markkinoiden ollessa auki. Käytiin myös Hillaryssa, joka on rannalla. Sieltä löytyi pieniä puoteja, ja juotiin todella hyvät kaakaot <3 Keskustassa en ole vielä päässyt käymään, mutta onhan tässä paljon aikaa. Tänään olimme host-siskon kanssa golfkentällä. Olipa muuten hauskaa! Naurettiin itsemme kipeiksi, kastuttiin täysin ja onnistuttiin saamaan pallo reikään (tosin hyvin monen lyönnin jälkeen, mutta ehkä se ei haittaa) ;)





Asuinalue, jolla asun, on hyvin uusi. Täällä on vain omakotitaloja vieri vieressä ja yksi ostoskeskus. Täältä ei siis ilman auto oikeastaan minnekkään lähdetä. Busseja löytyy, mutta matka esimerkiksi keskustaan kestää yli tunnin. Mielestäni koko paikka ja tavat muistuttavat USA:ta hyvin paljon. Mutta tähän asti olen tykännyt ihan mielettömästi.

Sääkin on suosinut, vaikka täällä on kuulemman pahin talvi moniin vuosiin. Päivällä on yli kaksikymmentä astetta, mutta yöllä laskee noin kymmenen tienoilla. Nyt illat ovat kuitenkin lämpimämpiä kuin viikko sitten, joten kyllä se kevät tekee tuloaan. Villasukat ovat olleet kova sana!

Sellaista on tänne päin kuulunut. Laitelkaa kommenttia, jos on jotain kysyttävää :)

<3: Airi

PS. Niin kuin kuvasta näkyy, olen bongannut ensimmäiset kengurut! Olen niin fiiliksissä! ;)

2 kommenttia:

  1. Tervehdys Down Underiin. Bongasin blogisi Jannen FB jaosta. Mukava kuulla, että kaikki on mennyt hyvin. Ihan tulee oma Aussivuosi mieleen näitä lukiessa. Tekee mieleni antaa ohjeeksi, että nauti olostasi, uutta ja jännää tulee paljon mutta kaiksta selviää, hanki paljon paikallisia ystäviä mutta ei ole huono olla joku verrokkivaihtari, jonka kanssa voi jakaa niitä toisenlaisia ajatuksia.
    Ihanaa vuotta toivottaen
    Lotta

    VastaaPoista